TEKOSYITÄ

"Pian on tärkeä tentti tulossa
Pitää keskittyä kandin kirjoittamiseen
Mitäköhän ihmiset ajattelevat minusta
Onko minulla mitään annettavaa
Nyt olisi kyllä aikaa, mutta...
Ottaakohan se enemmän, kuin antaa
En osaa valokuvata
Haluan, mut kun, sit kun, joskus".

Tässä vain murto-osa niistä ajatuksista, jotka ovat pyörineet mielessäni. Se alkoi pienestä ajatuksesta reilusti yli vuosi sitten. Kuinka hienoa olisi kirjoittaa omaa blogia. Saada ajatuksia ylös. Tehdä juuri sitä, mistä pidän. Voisiko minusta olla siihen? Rakastan kirjoittamista. Rakastan sitä tunnetta, kun saan aikaan soljuvaa tekstiä. Olen kuitenkin sen verran pohdiskelevaa tyyppiä, etten suin päin - yhden yön miettimisen jälkeen - ryhtynyt tähän hommaan. Tästä on keskusteltu kotona sekä ruokapöydässä että saunassa. Puhelinlinjat ovat käyneet kuumina, kun olen puhelimessa keskustellut asiasta äitini kanssa. Olen hakenut rohkaisua ystäviltä. Nauranutkin hermotuksissani tälle hullulle, mutta niin kiehtovalle idealle. Eilen puhuin rakkaan siskoni kanssa, ja mitäpä muutakaan hän olisi tehnyt, kuin kannustanut. Minulla on ympärilläni niin hieno joukko kannustavia ja rohkaisevia läheisiä, etten voi muuta kuin olla onnellinen ja kiitollinen. Läheisiä, jotka haluavat minulle vain hyvää. He haluavat vain nähdä minut onnellisena kaikessa siinä mitä päätänkin elämässäni tehdä. Läheisiä, jotka myötäelävät.

Tänä aamuna olin rauhallisempi kuin muina aamuina.

Yleensä siis vain sählään, johon uppoutuu aivan tuhottomasti aikaa. Kuka esimerkiksi alkaa pyyhkimään pölyjä tiedostaen että on kiire? Se on varmaan minun tapa haastaa itseäni. "Pyyhin nää pölyt ja katotaan ehdinkö silti, vähän hei jännitystä arkeen!"

Kun tänä aamuna istuin auton rattiin, tiesin.
Päätin, että nyt saa tekosyyt riittää. Nyt on pohdiskelut pohdiskeltu. Mitä voisin tässä menettää? Niin juuri, en yhtään mitää. Jos menee päin puuta, niin sitten menee. Ainakin minä olen yrittänyt, ja se jos mikä, on rohkeaa.

Samalla kun ajoin, aloin pohtimaan, kuinka monta unelmaa tässä maailmassa kuihtuu ihan vain sen vuoksi, että ihminen itse seisoo unelmiensa tiellä. Unelmat on tehty toteutettaviksi, vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaakin. Useimmissa tapauksissa kukaan muu ei seiso unelmiesi tiellä, kuin sinä itse. On uskallettava ottaa riskejä, juostava unelmiensa perässä - jahdattava niitä intohimoisesti sydänverellä kunnes ne saavutetaan. Ei tästä elämästä muuten tule yhtään mitään! Ymmärsin, että tekosyyt ovat pelkojemme oireita.

Minä en halua pelätä, minä haluan elää. 

Tässä sitä ollaan, päämäärätietoisesti jahtaamassa omaa unelmaa kirjoittamisesta.
Tässä sitä ollaan, kirjoittamassa ensimmäistä blogipostausta ikinä.
Tässä sitä ollaan, tekemässä juuri sitä, minkä osaan parhaiten.
Tässä sitä ollaan, tekemässä juuri sitä, mitä rakastan.

"Minä haluan - NYT".